Purjelaivojen tunnelmaa
Nyt (28.07. - 31.07.1996) Turussa on meneillään mukava tapahtuma: Cutty Sark Tall Ships' Race. Se on tuonut Aurajoen rantamille noin sata erikokoista purjealusta ja paljon yleisöä. Niitä katsellessa ja niissä käydessä ja jutellessa eri maista tulevien purjehtijoiden kanssa mieli jotenkin rentoutuu. Alkaa tehdä mieli mukaan ulapalle. Toki täytyy muistaa, että ei tarpeeksi kovan tuulen armoilla oleminen olisi miellyttävää. Ihan hyvä, että satuin Turkuun täksi viikonlopuksi ja oikeastaan koko heinäkuuksi. Aikomukseni oli muuttaa entisestä pääkaupungista nykyiseen, mutta kutsu kävi hetkeksi takaisin.
tietoa Tall Ships' Race -tapahtumasta
myös tietoa
Viikko nro 28, 08.07. - 12.07.1996 -mielekästä toimintaa: opetusta ja opiskelua
Otsikossa mainittu viikko oli monipuolinen viikko. Olin Helsingissä opiskelemassa TAIKO -kurssilla maanantaina ja tiistaina Helsingin Yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskuksessa. Loppuviikon opetin Turussa Word 7.0:n ja Excel 7.0:n käyttöä. Kaksi tavoitetta on siis jälleen toteutunut toiminnassani: sopiva liikkuvuus maantieteellisesti ja vaihtelevuus itse tekemisessä. Majoitus on myös järjestynyt joustavasti: Helsingissä kartano ja Turussa vanha tuttu Ylioppilaskylä.
Word 7.0 in english
Excel 7.0 in english
Helsingin Yliopisto/Lahden tutkimus- ja koulutusyksikkö
TAIKO -kurssista tietoja
Työelämän muutokset -ei uutta
Työelämä muuttuu pirstaleisemmaksi nykyään. Tämä on ollut tuttua jo kauan sitten. Myös työttömyyteen tutustuin jo 1973 ( !? ) Näin voidaan sanoa koska työurani alkoi heti, kun se oli mahdollista. Uutta ei ole se työelämän vastakohtakaan tuon vuoden 1973 jälkeenkään.
Esimerkkinä toimintani vuosien 1986 -1987 vaihteessa.
Kasanen, valmennuskeskus
Turun Ammatti-instituutti
Tietenkään kaikki tehtävät eivät osuneet aivan yht' aikaa, mutta kaikkea oli sopivasti ja ehdin hyvin hoitamaan sosiaalisia suhteita ja pitämään yllä pientä matkustuskulttuuria. Silloin linjana oli lähinnnä Härkätie: TKU <-> HML.
Työelämän muutoksen esteet - byrokratia ja työelämä itse(?)
Siis olen tietoisesti pyrkinyt vaihtelevuuteen ja jaksoittaisuuteen toiminnassani. Se on tosin vaikeaa, koska yhteiskunnan byrokratia tuntee vain 3 vaihtoehtoa:
Etä- ja joustotyö - sen esteet
Otsikossa olevat termit ovat olleet esillä julkisuudessa. Ensimmäisenä tulee aina mieleeni opetusministeri Olli-Pekka Heinosen 1 etätyöpäivä/vko.
Mielestäni otsikon termit ovat kannatettavia työskentelymuotoja, mutta en usko, että "pysähtyneisyyden aikakaudesta" pikkuhiljaa elpyvä työelämä (pakon edessä) ymmärtää täysin joustavan työnteon ja työajan edut. Siis tarkoitan työelämällä sekä ammattiyhdistyspuolen ja työantajapuolen perinteistä joustamattomuutta. Työantaja haluaa valvoa (vieläkin) ja kontrolloida työntekijää ja ammattiyhdistysliike haluaa kontrolloida sekä työnantajaa että työntekijääkin, jotta tämä ei tekisi liian edullisia ja joustavia ratkaisuja työnantajan kanssa. Jos nyt joku haluaisi tehdä joustavaa etätyötä, silloin jollakin tavalla kummankin osapuolen valta vähenee.
Työntekijää valvovat myös vero- ja työvoimaviranomaiset, joiden ratkaisut saattavat välillä olla aivan arvaamattomia uusissa poikkeuksellisissa tilanteissa. Tällainen kuvio on omiaan estämään joustavuutta työelämässä. Etätyö teknisestihän on toteutettavissa joskus hyvinkin halvalla.
O-P Heinosen sivu
Etätyöprojekti. Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus
Nuorisoasteen päättötyö etätyöstä, kevät 1995, Lahden kauppaoppilaitos.
Investointien vajaakäyttö, virka-aika-ajattelua varkaudeneston varjolla
31.07.1996