19.04.1997
Maatalous alas
Jokioinen
Käydessäni (siis keskiviikkona 26.03. viimeksi) Jokioisilla tulee aina mieleen Siipikarjaliitto,
jonka toimisto on ko. kunnassa. Samoin siellä on Maatalouden tutkimuskeskus, jossa
varsinainen asiani oli, korjaan kyseessä oli Agropolis Oy. Pistäydyin Siipikarjaliitossa jo
19.02. katsomassa entisiä asiakkaitani.
Maatalouden kohtalo
Vaikka itse en omaa varsinaista agraaritaustaa, aina Jokioisilla alkaa ajatella nykyään
maataloutemme tulevaisuutta. Onko se EU ja maatalouden alasajo tapahtumassa toden
teolla. Eikö omavaraisuus olisi säilytettävä. Mutta toisaalta "kunnon" ruoan ystävänä en
ollenkaan pane pahakseni kananmunien ja lihan halpenemista. Olisipa ollut vastaavat hinnat
kaikkein köyhimpinä aikoina, olisi ainakin saanut syödäkseen.
Kevättäkö?
Lähtiessäni Jokioisilta alkoi räntäsade pääsiäisen kunniaksi, mitäpä muutakaan. Ja suuret
joukot taas lähtevät ajamaan pitkät matkat ruuhkiin. Onneksi on aina tähän asti voinut antaa
pidemmät matkat ammattilaisten huoleksi.
19.04.1997