Vielä mennyttä elokuuta muistellenKerroin olleeni Forssassa. Siellä jäivät mieleen helteiset elokuun illat paikallisen Rosson terassilla: suihkulähde solisi ja mieli oli tyytyväinen johtuen päivän tietoannoksesta.Perusteellista perehtymistäPäiväthän kuluivat, kuten kerroin, itse asian asian parissa: Windows NT ja Windows 95.Kerrankin oli aikaa ja resursseja perehtymiseen huolella. Muutaman koneen verkossa, mikä ei ollut varsinaisessa tuotantokäytössä pystyi testaamaan päivitykset ja asennukset. Käsikirjoja ja varusteita riitti. Lääninrajan ylitys lähes päivittäinValkeakoski on hiukan samanlainen kaupunki kuin Forssa. Ylivoimaisesti tutuin nähtävyys minulle oli entuudestaan bussiaseman kahvio. Nyt "Koskissa" on tullut hiukan enemmän nähtyä.Lääninraja ylittyy tullessani Iittalasta Valkeakoskeen ja takaisin. Valkeakoski ja omat tuulahduksetEnsimmäinen vaikutelma Valkeakoskesta on ollut positiivinen hajusta huolimatta. Vaikka kaupunki on pieni, tuntuu se silti vireältä ja lähiympäristöään palvelevalta. Tietysti katson asioita koulutusasioiden näkökulmasta, mutta tuntuupa oppilaita riittävän Tampereelta asti. Ja tuskin siellä haittaa seassa tuulahdus Hesasta ja Turusta, joka mukani leijuu. |