[Alkuun ] [oikeusjutut] [matkakertomukset 2000-luvulta] [matkakertomukset 1900-luvulta] [verojutut] [Taxation in Finland]
22.11.2014

Työn ja ammatin kuvauksia 22.11.2014

romaanit
Tuomas Vimma: RAKSA, 2011

Kalle Päätalo: IHMISIÄ TELINEILLÄ, 1958

ARVOKKAISTA VIELÄ ARVOKKAAMPIA

Tuomas Vimma on kirjoittanut romaanin Raksa, jossa ollaan nykyajassa ja korjausrakentamisen maailmassa. Siinä päähenkilö on vastaava mestari (tai projektipäällikkö on kai oikeampi termi, "proikkari") useiden vanhojen arvoasuonntojen ja toimistojen remonteissa.

KIVITALO NOUSEE

Kalle Päätalolta ilmestyi 1958 romaani Ihmisiä telineillä. Siinä rakennettiin isoa kivitaloa Tampereelle ja pääosassa oli työmaan vastaava rakennusmestari (osittain kirjailija itse).

JÄNNITYSTÄ

Rakentamisen maailman kehittymistä voi vertailla kyseisten romaanien perusteella. Yhteistä niille on mielenkiintoisuus ja sujuva kerronta itse toimialasta.
Itse asiassa juuri aloittelevan Päätalon romaania jotkin arvostelut moittivat: "liikaa rakennusteknillisiä yksityiskohtia"
Itse tapahtumat ovat oikeastaan jännittäviäkin, sillä alaan kuuluu aina loppuun saakka epätietoisuus, että pitääkö budjetti, toimiiko aikataulu, tuleeko vastoinkäymisiä: raha, ehkä ennen varsinkin sää, asiakassuhteet, henkilösuhteiden toimivuus ym.

UUSI NÄKÖKULMA - SALMISAAREEN

Alaa tuntemattomana en osaa sanoa, että onko Vimman näkökulma "täysin rehellisestä ja asiallisesta rakennusfirmasta" parodia. Jokatapauksessa herkullista sanankäyttöä syntyy, kun vertaillaan kilpailijoihin, jotka eivät ole ihan asiallisia ja rehellisiä. Verotarkastajat tulevat käymään ja omistajat hyppäävät ikkunoista, kolmen euron työntekijät tulevat ja varsinkin menevät, sopimukset sitovat käytännössä tilaajat epämääräisen laskutuksen vangeiksi.

Uutena näkökulmana on myös oikeudellistuminen: aina ollaan herkästi käräjöimässä ja kaikki sopimukset (kierotkin) tehdään tarkasti. Siis toki kierotkin firmat tietyllä tavalla noudattavat sääntöjä - vaikka omiaan.

Mennään Salmisaareen: Siis mennään riitelemään Helsingin käräjäoikeuteen oikeustalolle Salmisaareen

POMON NÄKÖKULMA

Molempina aikakausina käytännön työstä vastaavan henkilön on oltava aika ihmissuhdetaituri. Kyllä 1950-luvullakin oltiin konfliktiherkkiä, jos ei aivan käräjille asti aina menty. Työntekijät ja liitot seurasivat, että kaikkia sopimuksia noudatettiin tarkasti ja lakkouhka oli väijymässä ja liitoissa otettiin kantaa herkästi korkeallakin tasolla.
Nykyään liitot eivät kerinne valvomaan työntekijöiden etuja, koska työvoima on liikkuvaa ja vaihtuvaa.

Ehkä silloin töiden tilaajien ei kuitenkaan tarvinnut olla niin varpaillaan, koska pääsääntöisesti laatu ja aikataulu ja urakat pysyivät raameissaan, siis suunnilleen.

NAISNÄKÖKULMA

Molemmat romaanit kuvaavat rakennusalan työntekoa lähinnä ensimmäisen portaan esimiehen näkökulmasta. Vimman romaanissa on lisäksi vielä naisnäkökulma. Siinä nuori nainen lopulta vetää keskisuurta rakennusyritystä, lisäksi naiset toimivat maalareina. Perinteisesti maalarit olivat kliseisesti raksallakin juopoimpia - ja miehiä.

Ennen raksalla naiset kantoivat tiiliä (kun seinät vielä muurattiin ennen elementtikautta) ja olivat siivoojina.

TYÖN ROMAANEJA

Enemmän tarvittaisiin ammateista ja erilaisesta työstä kertovia romaaneja. Aikoinaan etsin koulu- ja opettajatyön kuvauksia. Niitä löytyikin jonkinverran. (Yksi haikea, hieno kuvaus yhden kokonaisen koululuokan koulutaipaleesta: Anja Snellman, Paratiisin kartta, 1999)

Sotilasmaailmasta on myös kuvauksia runsaasti sekä sotamiehen että päälliköiden kannalta.

Lisäksi esimerkiksi Leo Kalervo kuvasi aikoinaan yhden auton yrittäjän elämää ja työtä kirjassaan, Pyörille rakennettu.

Hiukan kuin Risto Jarvan elokuva yhden kaivinkoneen yrittäjän elämästä: Yhden miehen sota)

Tietenkin pienviljelijän ja toisaalta kartanoiden ja maatilojen töistä ja isännistä ja emännistä on kuvauksia enemmän kuin tarpeeksi, myös elokuvissa ja näytelmissä. Suomi on ollut maatalousvaltainen ja se on vaikuttanut pitkään populaari- ja miksei korkeakulttuurissakin.

Aikoinaan kaivattiin "suurta romaania" (varmaan jossakin hienossa ideologisessa mielessä), mutta sinänsä arkiset työnkuvauksetkin voisivat olla suosittuja. (Ainakin pääkaupunkiseudulla Tuomas Vimman uusin "rakennustrilogian" osa Firman mies: varauksia 265 kpl)

Mutta missä viipyy kuvaus keskitason virkamiehen jännittävästä työstä. Kuinka esimerkiksi kunnassa/kaupungissa toimiva sivistystoimenjohtaja saa viholisia, kun ei myönnä koulukuljetusta jollekin oppilaalle, kuinka "leikatut" opettajat ottavat asiat henkilökohtaisesti ja kuinka vanhemmat syövät elävältä, kun heidän "omat" lähikoulut lopetetaan.

Pieksämäen kunnanjohtajalla oli hyvä yritys kuvata hiukan värikkäämmin kuntien toimintaa ja kunnanjohtajan vaikeata asemaa ja työtä: Kuntajohtaja - poliittisten koirien kusitolppa, Heimo Polvi. Se ehkä kuitenkin kaipaisi tiivistämistä, mutta herkullisia yksityiskohtia siinä kyllä on. Valikoituuko kunnan johtoon ja luottamustoimiin aina ne parhaat voimat?

Toisenlainen kuvaus, kuinka konsensushengessä saatiin kunta menestymään 1970-luvulla on Keiteleen sen ajan kunnanjohtajalla Osmo Kärkkäisellä: Keiteleen kummisedät. Siinä on ehkä myös hieman asiaankuuluvaa omakehua.

Mauri Sariola kuvasi aikoinaan hauskasti ja yksityiskohtaisesti ja vakavallakin otteella asianajajia, tuomareita, lääkäreitä ja tietenkin superetsivä Susikoskea ja heidän ammattejaan. Niistä löytyy myös 1950- ja 1960-luvun ajankuvaa. Erityisesti on jäänyt mieleen sellaisen instituution kuin kunnanlääkärijärjestelmän kuvaus kauan ennen SOTE-uudistusta.

Leo Kalervon muistokirjoitus
[Leo Kalervo ]

22.11.2014

<