[Alkuun ] [oikeusjutut] [matkakertomukset 2000-luvulta] [matkakertomukset 1900-luvulta] [verojutut] [Taxation in Finland]
26.09.2012

26.09.2012 Kansallisoopperassa tehdään mitä vain

Espoon työväenopisto järjesti parin tunnin tutustumisen Kansallisoopperan tiloihin ja arkkitehtuuriin. Samalla oppi ymmärtämään paremmin, kuinka itse esitys syntyy, niin ja kuinka itse talo on syntynyt. Tammikuun oopperavierailun jälkeen lisätieto avarsi.

TALO

Oopperatalon rakentaminen taisi olla monien intohimojen kohde 1980 -luvulla ennen kuin se valmistui vuonna 1993. Ainahan ooppera on kallista turhuutta ja sitä pitää vastustaa joidenkin mielestä (se on kai sitä kuuluisaa populismia), mutta erityisesti julkinen rakentaminen venyy aikatauluissa ja ennen kaikkea kustannusarvioissa. Oopperatalokaan ei ollut poikkeus tässä asiassa. Taloa alettiin suunnitella jo kuulemma 1800-luvun alussa; projekti lähti voimallisemmin käyntiin 1950-luvulla. Helsingin kaupunki lupasi lahjoittaa tonttia muutamankin kerran, mutta perui sitten aikomuksensa, kunnes entisen Sokeritehtaan tontti annettiin Oopperatalon paikaksi.

No, nyt komea talo on vihdoin valmis ja ensi vuonna (2013) vietetään 20-vuotisjuhlia.

Talon arkkitehtuurissa on avoimmuutta, erityisesti sen takaosan avarat ikkunat avautuvat Töölönlahdelle ja puistoon. Ennen näytöstä voi katsella puistoon ja lahdelle (tammikuussa jäikin mieleen kaunis luminen maisema puistossa). Toisaalta on haluttu eristää autoliikenne mahdollisimman kauas ja se on onnistunutkin. Ainoastaan taksit ajavat etuovien eteen ja ottavat siitä kyytiin.

Vähentäisihän se juhlavuutta, jos talon sisäänkäynti olisi suoraan kadulta ja huoltoautot jyräisivät viereisestä ovesta ja lämpiön näkymä olisi suoraan vaikka kadulle. Ilmeisesti ooppera on taidemuoto, johon ei kävellä kuin elokuvateatteriin, vaikka upea elokuvakin voi viedä mennessään.

OOPPERAN TOIMINTA KULISSIEN TAKANA

Nykyisissä rock-konserteissa isot lentokoneet rahtaavat ulkomailta rekkakolonnia, joilla sitten kuljetetaan kalusto konserttipaikoille. Nyt tavoitellaan kokonaisvaltaista esitystä, enää ei riitä pari kitaraa vahvistimilla ja kaiuttimilla niissä spektaakkeleissa.

Oppera ei eroa tästä varustelukilpailusta (teknisesti) juuri mitenkään. Rekat rahtaavat tonnitolkulla Oopperataloonkin lavasteita ja varusteita Nurmijärvellä sijaitsevasta hehtaarihallista ja vievät takaisin käytettyjä. Katsoja ja yleisö ei tästä juuri tiedä, koska tavaraliikenne hoidetaan maanalaisen tunneliin kautta hieman etelämpää.

Talon toiminnan mittavuus yllätti täysin. Näyttämö katsottuna sisältäpäin on valtavan korkea ja täynnä valonheittimiä ja ties mitä tekniikkaa, siis ihan kerrostalon korkeuden (ja leveyden) verran kaikkea. Henkilökuntaa on satoja ja itse näytöksenkin aikana monien on oltava valmiudessa, kuten pukujenkorjaajien ja monien muiden.

Oli nautinto nähdä tekniikan vastapainoksi ihmisiä töissä, jotka ovat melkein kadonneet. Siellä tehtiin KÄSIN töitä, ommeltiin pukuja ja korjailtiin, tehtiin lavastemökkejä rehellisesti laudasta ja naputeltiin nauloja. Kuuluisien patsaiden jäljennöksiä (Havis Amanda) tehtiin muovimassasta, kuuluisten taulujen kopioita osataan tehdä, siis tehdään melkein mitä vain.

26.09.2012