[Alkuun ] [oikeusjutut] [matkakertomukset 2000-luku] [matkakertomukset 1900-luvulta] [verojutut] [Taxation in Finland]
19.04.1997

Makeus Karkkilassa

Syömässä muuta kuin karkkeja, kotoista ruokaa kaivattaisiin

Käytyäni 20. maaliskuuta Nummelassa lähdin tietä numero kohti Karkkilaa, meni hieman pitkäksi. En voi sanoa tienhaaran olevan kovin huomattavan. Perillä löysin aivan tavallisen perinteisen ruokabaarin. Sellaisia pitäisi enemmänkin olla. Joskus tuntuu ettei ole muita kuin "kansainvälisiä" ruokia saatavilla: pizzoja ja hampurilaisia. Eikö ravitsemuselinkeinon harjoittajat ota huomioon, että reissumiehellekin maistuisi kotoisa ruoka. Hesan keskustassakin on käveltävä Lönnrotinkadulle saakka, jossa löytyy kotiruokaa ja reilusti.
Siell{ onkin sitten reilu paikka nime{ my|ten: Silakka ja pihvi

Lopen uupuneet

Vanha vitsi Lopen urheilijoista. En ollut uupunut tullessani Lopelle (siis paikkakunta: Loppi) kahville, mutta olihan kilometrejä kuitenkin päivään karttunut. Tavallisestihan olen antanut ajamisen ammattilaisten huoleksi eli matkustanut busseilla.

tarkistus 22.09.2016 Ai jaa, että ammattilaisille, no en arvannut, että itse ajelisin pientä bussia joskus (2014); niin no, ovat ne ammattilaiset silti erikseen.
“backgif” takaisin
19.04.1997