[Alkuun ] [oikeusjutut] [matkakertomukset 2000-luku] [matkakertomukset 1900-luvulta] [verojutut] [Taxation in Finland]

Messut ke 28. - to 29.02.1996, Helsinki

Messukeskuksessa oli Windows -maailma 96 messut em. päivinä. Ja myös molempina päivinä tuli käytyä.

Kokonaisanti

Kerrankin oli aikaa tutustua usean näytteilleasettajien tarjontaan. Ehkä eniten laittoivat ajattelemaan itse Microsoftin osasto ja BSA (Business Software Alliance) BSA

Show' ta vai tiedonjakoa

Ehkä päällimmäisin ajatus (vaatimaton) oli lähteä selvittämään pari yksinkertaista kysymystä: Mitä uutta Windows -95:ssa ja Office -95:n uusissa 7 -versionumeron tuotteissa.
Niitä kuitenkin joutuu kouluttamaan ja olisi ollut hyvä saada ytimekäs yhteenveto uusista piirteistä lähinnä arkipäivän tasolla (Siis ei puheita 32 -bittisyyksistä, säikeistä tjms.). No selviäväthän ne ajastaan, mutta eipä tälläista paperia näkynyt. Lupasivat toimittaa... Toki eri ohjelmia esitettiin näytösluonteisesti tunnin välein täydelle 200 hengen salille. Luulen kuitenkin, että asiat olisivat parista A4:sta selvinneet parhaiten.

Syksyn -95 show
"lyhyesti Win95:sta"

Koulutus

Tietenkin kävin kouluttajayritysten osastoilla tutustumassa tarjontaan ja hintatasoon. Kyselin MCP PS -tutkinnoista = Microsoft Certified Professional Product Specialist
Lupasivat toimittaa materiaalia...
Tietenkin kerroin myös olemassaolostani. Lupasivat muistaa...
Tilasin myös uteliaisuuttani eräältä pienehköltä firmalta itseopiskelupaketin Excel 5.0:sta. Kaikkea voi tarvita. Lupasivat toimittaa...

Trantex Bitwit Linturi Kasanen

Mitä jäi käteen

Konkreettisesti sanottuna käteen jäi korppu, jossa on valokuva. Voihan sitäkin katsoa (muunto GIF:iin kesken). Otettu digitaalikameralla. Kätevää, ei filmiä eikä kehittämisiä.
Kuvaus ja "kasetti" mikroon ja kuva on heti ruudulla, josta sen edelleen saa paperille väritulostimelle. Toki hintaakin löytyy.

Agfa

Niin kuva on sitten (17.04.96) muunnettu, katsele

Ennen

En malta olla muistelematta vastaavantapaisia messuja vuosia aikaisemmin. Ne olivat perjantaisin ja lauantaisin. Niissä oli jotenkin tunnelmaa enemmän. Nyt, messut ovat hieman arkipäiväisiä.
Silloinkin kävin kahtena päivänä tutustumassa tarjontaan. Siinä oli aivan selvästi yhdistettynä huvi ja hyöty: Pääsi HML:sta H:kiin ja lauantainakin tuli tehtyä jotain hyödyllistä päivällä.

hmlHELSINKI

Sitten

Tietoliikennemessut, Netec 96 ovat reilun kuukauden päästä Wanhassa Satamassa. Täytyy poiketa.

HKI, huhtikuu

08.03.1996, pientä viilausta vielä parin päivän aikana... (viilattu on 17.04.1996)

”Uudet” kuulumiset, lähtösivu